Logo

Tietoa SFC:stä

1960-luvun lopussa muutti Suomesta Ruotsiin useita uskovaisia perheitä. 1965 perustettiin ensimmäinen rauhanyhdistys Tukholmaan ja sen jälkeen on perustettu yhteensä viisi jäsenyhdistystä Ruotsiin ja yksi Norjan pääkaupunkiin Osloon. Rauhanyhdistyksissä on tällä hetkellä yhteensä noin 500 jäsentä ja sen lisäksi suuri määrä lapsia.  

1970 perustettiin lähetystoimikunta, jonka tehtävänä oli järjestää seuroja Ruotsissa. 1973 se sai nimen Ruotsin Rauhanyhdistykset, ja siitä tuli yhdistävä tekijä Ruotsin rauhanyhdistysten välille. Vuonna 1981 perustettiin SFC, Ruotsin Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys.

SFC:llä on kokonaisvastuu siitä että Ruotsissa ja Norjassa järjestetään seuroja sekä lapsi-ja nuorisotyötä eri muodoissa. Tämä työ tapahtuu pääsääntöisesti paikallisissa jäsenyhdistyksissä. Yksi SFC:n työvaliokunnan tärkeimmistä tehtävistä on järjestää lähetysseuroja Ruotsissa ja Norjassa. Ruotsalaiset saarnamiehet tekevät lähetysmatkoja myös eri puolille maailmaa. Tärkeää SFC:n järjestämää toimintaa on myös leiri- ja julkaisutoiminta. 

Alussa kaikki toiminta tapahtui suomeksi, mutta nykyään lähes kaikki tapahtumat tulkataan joko suomeksi tai ruotsiksi, eli toiminta on kaksikielistä. Lapsi- ja nuorisotyö tapahtuu pääsääntöisesti ruotsinkielellä. Myös seuroissa saarnataan osittain ruotsiksi.

Ruotsinkielisten julkaisujen tarve on suuri. Edistääkseen tekstien ja äänitteiden kehitystä ruotsiksi SFC perusti vuonna 2010 julkaisutoimikunnan, joka vastaa ruotsinkielisten julkaisujen tuotannosta.

SFC:n toiminnan tarkoituksena on herättää ja elvyttää kristillistä uskonelämää sekä kristillisiä elämäntapoja; raittiutta, yhteiskunta- ja kansalaisvastuuta, isänmaan rakkautta sekä vanhempien sukupolvien perinnön kunnioittamista. Olemme Ruotsin kirkon sisällä toimiva herätysliike.

Ajankohtaista

  • 04.03.2019
    Boråsin rauhanyhdistys perustettiin Boråsissa 5.3.1966. Toiminta-alue on koko Etelä-Ruotsi, mutta ...
  • 13.05.2018
    Perjantai 11 toukokuuta Lauantai 12 t...
  • 11.05.2018
    Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
  • 09.05.2018
    Tietoa suviseuroista Taalainmaalla 11 - 13 toukokuuta 2018 "Herra on minu...